26.5 Huomenna aion värjätä hiukseni ihan samanlaisiksi kuin aina ennenkin, kävellä johonkin vakkarikahviloistani ja tilata laten mukaan, ihan niin kuin aina. Hyvin todennäköisesti poikkean myös kauppaan ostamaan askin tupakkaa, ja arvatenkin saman merkkistä kuin joka kerta.
Sitten istahdan johonkin kahvini kanssa, sytytän savukkeen ja mietin millaista on asua Helsinginkadulla ja miltä tuntuu rakastua. Kaipaan muutoksia, mutta en tiedä mistä aloittaa.
10.7 En jaksa enää ajatella sitä mun kirottua kaavaa. En vaan voi pelätä sen pohjalta ikuisesti, sillä todennäköisesti joku kaunis päivä tulee ihminen ja rikkoo sen kaavan. Talloo päälle ja heittää seinään.
27.7 Hassua, miten onnelliseksi yksinäisyys voi tehdä. Tai ei tietenkään se itse yksinäisyys varsinaisesti, vaan lähinnä se että osaan olla yksin. Miten siitä pienestä lupauksesta itselleni tulikin lopulta jonkinlainen henkireikä?
30.7 Tuntuu, että voisin pian olla valmis taas riskeeraamaan kaiken, mutta sitten tulee sellainen ikävä päinvastainen tunne takaraivoon. Pelkään.
Ei pitäisi ajatella niin paljoo, tiedän. Mutta sehän just on mun iänikuinen ongelma.
Voiskohan ylianalysointia opetella vähentämään jotenkin?
11.8 Tämä fiilis (fiiliksettömyys) on kestänyt jo niin monta kuukautta, etten edes ole varma montako tarkalleen on kulunut. En ole surullinen, mutta en ole erityisen iloinenkaan. Minä vain olen ja kaikki vain on. Ja se pistää turhauttamaan tälläistä pientä olentoa.
18.8 Tahtoisin törmätä toiseen pieneen epäonniseen olentoon, sellaiseen samankaltaiseen kuin minä. Sellaiseen, jonka mielenrauha tuntuu olevan koetuksella jatkuvasti. Eikä sitä horjuta mikään sen suurempi kuin omat pienet turhat murheet ja pohdinnat. Olen varma että sellaisia on olemassa, varmaan heitä käveleekin kadulla vastaan yhtenään. Mutta kohtalo on kiero kaveri, se ei tunnu lennättävän luokseni yhtään sellaisia ihmisiä. Ainoastaan niitä päinvastaisia, jotka pitävät mua lievästi sekopäisenä vain siksi että satun ajattelemaan liikaa.